Ilta sitten mukavasti viileni ja Hanniksen kanssa sovittiin, että mennään tekemään "metsälenkin alkuun" esineruutua ja tämän jälkeen naapurin heinäpellolle jälkeä.
Talloimme noin 20x50 metrin kokoisen lohkon esineruuduksi. Paikka on mätymetsää ja pohjana kuivahkoa sammalta ja näkyvyys hyvä takareunaan asti. Hannis kävi piilottamassa Almalle neljä esinettä, kolme hyvin lähelle etureunaa ja yksi esineruudun takareunalle. Tällä erää tiesin esineiden paikan, joten minun oli helppo lukea koiraa. Alkuun otimme "tuomarille " imoittautumisen. "Tuomari" esitti alueen ja antoi luvan aloittaa etsinnän. Ensimmäinen lähetys oli vasemmasta etukulmasta. Hyppäsi risukasan yli ja nappasi jo heti ilmasta esineen hajun ja loikkasi takaisin melko lähelle lähetyspaikkaa ja otti esineen suuhunsa, toi minulle ja palkkasin. Aikaa meni noin 15 sekuntia. Siirryimme keskelle etureunaa, koira oli innoissaan, vähän haukutusta ja lähetys toista esinettä etsimään. Ei mennyt kuin parikymmentä sekuntia kun seuraava lähiesine löytyi ja tästä en palkannut koiraa, vaan lähetin koiran hyvin nopeasti kolmannelle esineelle. Koira meni hyvin läheltä esinettä alueen takareunaan, poikkesi alueelta sivulle, ja kutsuin koiran tyköni. Samalla toivoin, että koira olisi paluumatkalla haistanut esineen. Mutta ei reagoinut vaan tuli luokseni ja seuraava lähetys suoraan esinettä kohden. Taas meni takareunaan asti ja kutsuin koiran pois ja nyt kun koira juoksi luokseni, reagoi esineeseen ja nappasi sen suuhunsa. Toi hyvin minulle asti ja siitä palkka. Kolmen esineen etsintään meni tänään 3 minuuttia 30 sekuntia.
Aina on eri tilanne jos ohjaaja tietää missä esineet ovat, sillä silloin olemme sellaisessa tilanteessa, missä kilpailussa emme ole ja vaistomaisesti pyrimme myös helpottamaan koiran työskentelyä. Mutta kuten Hanniskin sanoi, niin epäonnistumisia ei tulisi pelätä ja koiraa ei tulisi auttaa, vaan antaa koiralle niitä haasteita, sillä tämä koira osaa. Se onnellisesti päättynyt suoritus kertoo vain miten ohjaaja nukkuu seuraavan yön, mutta koiran kehittymisen kannalta se ei aina niinkään ole hyvä. Seuraavalla kerralla on piilotettava esineet niin etten minä tiedä ja näinollen en pääse auttamaan koiraa. Mut siltä osin loistava treeni, että lähiesineet löytyivät ja myöskin sain huomata, että koiran paluu esineruudusta
ei ole pelkkää luoksetuloa.
Esineruudusta paikan vaihto naapurin pellolle, jossa kasvoi kymmensenttistä heinää ja pohja oli hyvin kuivaa ja kovaa savimaata. Tein noin 300 metriä pitkän jäljen ja laitoin jäljelle neljä keppiä. Keppien määrä on ollut minulla ollut aina tähän asti vakiot kuusi kappaletta, mikä ei ole mitenkään välttämättömyys, vaan keppien määrää voisi vaihdella. Myös keppien välit voisivat vaihdella paljonkin, sillä varsinkin kolmosluokassa ne ovat pitkiä ja näin ollen koiralla on paljon ajettavaa. Hannis neuvoi, että välillä voisin tehdä metsään lyhyemmän jäljen, vaikka kahdella kepillä, mutta niiden väli olisi pitkä ja sitten vaihtelun vuoksi pitempiäkin jälkiä kuudella kepillä . Sitten tulisi myös harjoitella sitä, että janalta lähdettäessä seuraava keppi ei olisikaan heti 50 metrin päässä, vaan vaikka 150 metrin päässä.
Tänään peltojälki vanheni parikymmentä minuuttia. Kulmia tuli viisi kappaletta; kaksi oikealle ja kolme vasemmalle. Näytin koiralle jäljen alun ja käskyn jälkeen koira lähti reippaasti jäljestämään. Ensimmäinen keppi oli aloituksesta noin 100 metrissä kulman jälkeen. Hyvin nosti ja siitä palkka. Myös loput kolme nosti hyvin. Jäljen neljä perättäistä kulmaa teki laajemmin kaartaen ja varmistellen, mutta kaksi viimeistä oli hyvin siistiä ja tiukkaa. Koira myös muistaa hyvin, mistä kohtaa kepin nosti eli kun tulee uusi lähetys, niin se painaa nenänsä juuri siitä kohta maahan, mistä edellinen keppi löytyi. Jäljen ajaminen kesti noin seitsemän minuuttia.