Alma pelastuskoirana!

Ja ihan kirjaimellisesti. Eilen illalla, kun olin tulossa Keuruulta, pentukurssia pitämästä, niin ajattelin tulomatkalla pysähtyä "Peurapaikalle", ja tehdä sinne kuudensadan metrin pituisen jäljen. Hyvin itsevarmasti päättelin tuntevani maaston kuin omat taskuni, ja näin ollen en paljoa maamerkkejä seurannut, saati aurinkoa, mikä oli paksun pilvikerroksen takana. Janalta lähdin reippaasti etenemään noin 100 metriä suoraa, sitten tein kulman vasemmalle ja jatkoin satametriä ja toinen kulma vasemmalle. Jatkoin matkaa noin 100 metriä ja ryhdyin katselemaan ympärilleni, sillä olin mielessäni päätellyt, että suunnilleen nyt olisin jo tutussa maisemissa, mut eipäs käynytkään niin. No, varulta jatkoin suoraa vielä 50 metriä ja käännyin vasemmalle. Ei näyttänyt maisema vieläkään tutulta. Oli kauhean märkää sammallikkoa ja sekalaista vanhaa metsää isoine ojineen. Ajattelin vielä jatkaa matkaa, kun keppejäkin oli vielä kaksi kädessäni. Ja kun olin edennyt hyvän matkaa, tehden myös oikealle yhden kulman ja kaikki kuusi keppiä olin jättänyt taakseni, pysähdyin ja päättelin, että nyt tämä tyttö on kyllä eksyksissä. Vähän aikaa kun pyörin paikallani, en edes erottanut suuntaa mistä suunnasta olin siihen tullut. Noh, onneksi oli kännykkä taskussani. Ei muuta kuin pikainen soitto Timolle ja ohjeet kuinka toimia ja tulla hakemaan minut heti pois täältä. Onneksi olin merkannut lähtiessäni janan , ja matkalla kaikki pudottamani kepit niin suunnilleen pelastajani pystyisivät tietämään, että ovat oikeilla jäljillä, eikä riistan perässä. Timo soitti naapurin avuksi. Koiran pakkasivat kyytiin ja ottivat mukaan palkkanameja ja koiran liinan että valjaat.

Sen verran kaukana olin tiestä, etten kuullut metsään minkäänlaista ääntä autosta kun he saapuivat. Minun ei auttanut kuin istua paikallani ja odottaa. En uskaltanut lähteä heitä vastaan, jotten oisi sotkenut jälkiä yhtään enempää.

Timo oli asettanut koiran janalle, ja käskenyt "jälki" ja ohjannut koiran matkaan. Jälki ei ollut vanhentunut kuin sen kolmekymmentä minuuttia ja kuulemma koira piti melkoista vauhtia edetessään ja eteni suurelta osin ilmavainuisesti, mikä myös selittää sen, että nosti vain kolme keppiä kuudesta matkan varrelta. Timon olin käskenyt palkata koiran keppien löydöstä. Naapuri oli kulkenut viimeisenä ja merkannut reitin wc paperinpalasilla, jotta emme enään eksyisi, kun etsisimme kaikki kolme ja koira reittiä takaisin autoille. Kun viimein Alma honasi minut jäljen päässä, se pysähtyi ja mulkaisi alta kulmien, ei haukkunut eikä perääntynyt, mutta oli valmis ottamaan vastaan mitä tuleman pitää. Sekunnin murto-osan oli tyttö hyvin varautunut , kunnes annoin äänimerkin. Tytön riemu oli suuri ja niin oli minunkin kun viimein löysimme toisemme. Kännykkäyhteys metsässä oli hyvin heikko ja ei yhtään oisi kauempaa viittinyt istuskella kylmässä märässä metsässä villieläinten keskellä. Ja jos naapuri ei oisi merkannut paluureittiä vessapaperein, niin oltaisiin hyvin pian kaikki kolme ja koira aivan hukassa, ja siinä tapauksessa olisin soittanut jo Hanniksen ja Pilan apuun :) . Onneksi Kolhosta löytyy näitä taitavia jälkikoiria, niin ei tarvitse kauheasti pelätä eksymistä ;)