Täysin koiran armoilla

Ilta seitsemältä lähdin tekemään Almalle jäljen ns Lentokentän reitille. Aurinko paistoi ja oli tyyntä ja lämpötila jotakuinkin plus 16 astetta varjossa. Jäljen pituus arviolta 700 metriä, kuusi keppiä ja annoin sen vanheta noin 45 minuuttia. Puin koiralle valjaat ja laitoin jälkiliinan valjaisiin kiinni. Jana oli pienen kävelymatkan päässä ja sen pituus noin 40 metriä. Olin mielessäni päättänyt, että jos koira ei lähde jäljelle oikeaan suuntaan, ottaa takajäljen, niin seuraan puuttumatta koiran työskentelyyn koiran perässä. Niin tapahtuikin. Lähetin koiran janalle, eteni sopivaa ja tasaista vauhtia merkille ja sieppasi jäljen, mutta suunta vain oli väärä. Annoin koiran mennä. Kuljimme ensin hyvän matkaa metsässä, sitten ylitimme ojan. Takajälki päättyi tielle, mistä olin jäljen teon aloittanut ja missä se sekoittui jo muihin jälkiin. Koira katsahti minuun hölmistyneenä ja minä levitin käteni sivulle; ei palkkaa, ei kehuja, ei keppiä, ja vielä vähemmän jälkeä. Eikä ohjaaja ollut edes vihainen, itse asiassa olin melkeimpä iloinen, kun pääsimme käytännössä kokeilemaan uudenlaista suhtautumista jäljen nostoon ja ajamiseen. Koira jotenkin honasi, että nyt kävi hassusti, mutta sai uutta tuulta purjeisiinsa kun sanoin "Mennään uudestaa yrittämään !".
Kävelimme edelliseltä janalta eteenpäin noin 50 metriä. Sieltä löytyikin toinen sopiva jana. lähetin koiran janalle. Minusta tuntui, että koira oli nyt tarkkaavaisempi, eteni janalla suoraan, kohti leikkaavaa jälkeä. Nappasi jäljen ja lähti kuin lähtikin oikeaan suuntaan. Annoin pienen suullisen kehun . Koira oli hyvin motivoitunut ja tarkka koko jäljen ajon ajan. Ei hirveästi kiirehtinyt, oli tasainen vauhti. Maasto oli erittäin vaikeakulkuista. Alueella on joitakin vuosia sitten harvennettu mäntytaimikkoa ja maassa makasi paikoitellen runsaastikkin puitten runkoja ja risuja. Oli myös märkiä kuoppia, upottavaa sammalta, matalia pusikoita ja isojen ojien ylityksiä. Ensimmäinen keppi löytyi 50 metristä. Ja voi sitä riemua koiralla ja ilmettä. Hiljalleen löytyivät seuraavat kepit ja viidennen kepin jälkeen olikin 200 metriä jälkeä, ennen sitä viimeistä, eli kuudetta keppiä. Tyttö uurasti kivan näköisesti ja noin kahtakymmentä metriä ennen keppiä oli syvä oja. Koira hyppäsi vastapuolelle ojaa mutta luiskahtikin sitten sammaleen pettäessä alta, korviaan myöten vettä täynnä olevaan ojaan . Veti itsensä sieltä pois ja mitään välittämättä jatkoi jäljestämistä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Päästin liinan irti, hyppäsin koiran perässä ojan ylitse ja katsoin, kuinka koira eteni viimeiselle kepille. Vähän aikaa haeskeli ja löysi kepin ja siitä suuri riemu ja palkka.

Ei voi muuta kuin sanoa, että koiralla on uskomaton hajuaisti!! Tästä lähin pyrin olemaan puuttumatta koiran työskentelyyn jäljellä, tapahtui mitä tahansa, koira vie ja minä tulen perässä. Jäljen ajaminen kesti yhteensä 19 minuuttia 22 sekuntia.
En tiedä verottiko hankala kulkuinen maasto lisäminuutteja, vaiko olinko sittenkin tehnyt pitemmän jäljen kuin se 700 metriä. Alma oli kuitenkin erinomainen tänään, joten tästä on kiva jatkaa :). Sitten lopuksi Alma kävi pulahtamassa Ukonselän viileään veteen.