Palasimme hiihtäen järven yli kun Alma äkkäsi jonkin eläimen hajun rantapajukosta. Koira oli kiinni remmissä, mutta annoin sen poiketa polulta. Hetken päästä näin ruskeita höyheniä valkoisella hangella. Hyvin nopeasti selvisi, että ne olivat lähtöisin fasaanista, joka oli kokenut viimeiset hetkensä, juuri hetkeä ennen kuin saavuimme Alman kanssa paikalle. Sen verran oli fasaania maisteltu, että siltä puuttui pää. Alma ryhtyi tutkimaan mieluisaa löydöstä ja hyvin nopeasti nappasi sen kokopuruotteella suuhunsa, mulkaisi minua. Se tiesi olevansa toisen ruokalautasella ja sillä oli kiire poistua paikalta. Tämän jälkeen määrätietoisesti Alma eteni kanavaa pitkin tielle ja siitä kotipihalle, minä suksineni ja sauvoineni perässä. Pihalla mulkaisi minua vielä toisen kerran, varmistaakseen sen, että löytäjä saa pitää sen minkä löytää. Siispä tänään Alman ruokalistaan lisättiin fasaani :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti