keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Tottelevaisuusseminaari Kouvolassa
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Koiran huoltokoulutus
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Tottelevaisuusseminaari Tampereella
Alussa oli lyhyt teoriapohjustus. Puhuttiin siitä kuinka nykypäivänä ei ole selkeää kaavaa kuinka koirat tulisi kouluttaa, vaan löytyy montaa eri tapaa lähestyä koiran koulutuksen ongelmia. On myös paljon eri mahdollisuuksia miten viedä koiraa eteenpäin eri koulutusvaiheissa. Oleellisin asia koiran kouluttamisessa on kuitenkin se, että meidän tulisi pyrkiä kouluttamaan koiralle kaikki asiat mahdollisimman hyvin, mahdollisimman pitkälle ja mahdollisimman positiivisesti.
Lyhyen teoriaosuuden jälkeen kouluttajat näyttivät esimerkkejä omilla koirillaan; pennun koulutus, jossa pentua opetetaan esimerkiksi jo varhaisessa vaiheessa olemaan aktiivinen ohjaajalle. Nuori koira, joka tähän asti oli seurannut ruualla, mutta kuinka nyt lähdetään seuraamiseen lisäämään vaatimusta. Viimeisenä mallikoirana oli aikuinen koira. Sen kohdalla mietittiin kuinka ylläpidetään monipuolista harjottelua, jotta koira ei puuroudu vietillisesti.
Tämän jälkeen tulivat harjoituskoirakot yksitellen. Niitä taisi olla yhdeksän kappaletta. Kaikki erittäin hyviä harjoituskoirakoita. Heidän kanssaan pureuduttiin koiran kouluttamisen ongelmiin ja eri koulutusvaiheisiin. Kaikesta siitä valtavasta tiedon määrästä olen poiminut joitakin asioita lyhykäisyydessään tänne ylös jotka koskettavat minua ja koiraani koulutuksellisesti. Osa asioista on jo ollut käytännössä mukana pitemmän aikaa, mutta on myönnettävä, että paljon uuttakin mielenkiintoista jäi semmasta kotiin vietäväksi.
perjantai 19. maaliskuuta 2010
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Kennelkerhon kentällä muiden seurassa
Treenien kesto yhdeksän minuuttia.
Leikittämisestä vielä, eli tänään tein ajattelemattomuuttani yhden kerran niin, että patukalla hetsauksen jälkeen, kun siitä sitten lähdettiin seuraamisliikkeeseen, niin patukka jäi käteeni vasemman olkapään kohdalle täysin kuolleeseen velttoon asentoon. Näky ei ollut missään nimessä koiraa innostava, vaan suurin piirtein lannistava eli koulutuksellisesti täysin tyhjäpäiväinen patukan olotila ja paikka. Eli ehdottomasti patukka tämän koiran nähden aina liikkeessä ja muuten piilossa!
Sitten sain ohjeita vielä leikitys-hetsaus-haukutus-saalispalkkaamiseen tai leikitys-hetsaus-haukutus-liike-saalispalkkaamiseen, että näitä kahta tulisi käyttää vaihtelevasti, haukutuksen jälkeen heti saalispalkka tai käsky temppuun josta vasta saalispalkka. Ja kun palkataan koiraa saalilla niin ZIP sanan jälkeen tulisi ohjaajan peruuttaa koirasta poispäin ja samalla koira saa tulla patukkaan kiinni. Ei siis niin, kuten monesti olen saattanut tehdä, eli palkka on vain pudonnut koiran suuhun! Ja eihän se silloin ole mikään saalis !!! Kiitokset taas erinomaisista vinkeistä mukana olleille!
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Maanantain aamutreenit
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Hyvässä seurassa Kanalassa!
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Tänään koiran mielialojen mukaan
Loppuun kaksi pysähtymista seuraamisesta käsiavusteisesti. Hyvin pysähtyi ja niistä palkkasin koiran taakse lentävällä patukalla ja taasen unohdin merkkaussanat. Sitten kahden patukan leikkiä ja loppuun myös Alma otti Hanniksen kanssa pienen taistelun jonka sitten Alma voitti ja ylpeänä kantoi patukkaa matkan kotiovelle päin.
Iltapäivällä poikkesin Kennelkerhon kentälle kauppareissun ohessa. Paikalla oli myös tuttu treenamassa koiriaan. Minun tarkoitukseni olisi tehdä koiralle kenttää kohtaan hyvä tunnetila useilla lyhyilla vierailuilla viikoittain nyt kevään aikana, talvitauon jälkeen. Hyviä fiiliksiä kentästä ei ole päässyt vielä syntymään Almalle :( kovin paljoa, koska kolmivuotisen yhteiselon aikana, kun olemme sielä käyneet, ovat Alman tassut olleet allergian takia enmmän ja vähemmän tulehtuneet ja luultavammin hiekkakentällä olo on aiheuttanut melkein joka kerta epämiellyttävän kokemuksen koiralle. Siispä tänään intoa puhkuen, ajattelin korvata kaikki huonot koiran tunnetilat erittäin hauskalla leikittämisellä ja kentällä ololla! Mutta kuinkas kävikään, tänään kaikki meni riman alle :(
Kentän pinta oli sulanut lumesta ja esiin oli tullut märkä hiekka kauttaalleen koko alueelle. Alma nosteli heti tassujansa kun autosta hyppäsi alas. Yritin houkutella leikkiin, mutta ei tarttunut ollenkaan patukkaa. Laitoin koira autoon, laskin kymmeneen ja hetken perästä uusi yritys. Innostin koiraa uudestaan kentällä, haukutusta ja siitä namipalkka, jonka jälkeen houkutusta leikkiin. Pikkaisen taisteli, mutta siinä se! Ja varmasti mieliala koiralla, kuten myös minulla oli nollassa, hyvä ettei itku tullut! No, koira autoon ja kotia. Varpaitten välit piti olla kunnossa,. mutta ajattelin silti vielä tarkastaa sen mahdollisuuden, että jos sielä sittenkin onkin taas auennut jokin paikka. Ja empä turhaan tarkistanut asiaa. Oikean etujalan varpaan väli oli auki ja tulehtunut, sellainen aivan tuore tapaus! Eli vahvistin taas Alman huonoa tunnetilaa kentää kohtaa :( Ei ole helppoa ei.
tiistai 9. maaliskuuta 2010
Pihatreenit naapurin kans
Seuraamisen jälkeen otettiin liikkeestä seisominen. Haukutusta ja koira käskyllä sivulle. Noin kahdeksan askelta ja käsiavun kanssa koiran pysäytys ja melkein samantien patukkapalkka lensi koiran yli koiran taakse. Tässä liikkeessä unohdin sit kokonaan merkkaus-sanan. :( Tehtiin liike toistamiseen ja ilman apuja. Seuraa -käsky ja viisi askelta seuraamista ja pysähdys -käsky koiralle. Koira pysähtyi, mutta löysästi, joten katsoimme parhaammaksi vielä kerran tehdä pysähdys käsiapujen kanssa. Viimeisessä oli taas napakampi pysähdys ja muistin merkkaus-sanan ja palkkasin lentävällä patukalla koiran taakse.
Loppuun otimme tasamaanoudon. Ennen sitä oli vaikea saada koira irroittamaan patukasta taistelun jälkeen. Jouduin useaan kertaan toistamaan "irti" -käskyä. Silloin tällöin tapahtuu vastaavaa, ja tuntuu, että koiralta loppuu silloin ajatustoiminta ja leuat jäävät vain kiinni. Tällöin Almasta näkee, että se on päättänyt pitää leukansa kiinni, ilman suurempaa viettiä tai iloittelua. Se on semmoista rauhallista pitämistä ja enkä ole siitä kauheesti ruvennut möykkäämään. Ja kun viimein neiti irroitti menimme lähtöpaikalle noutoon. Heitin kapulan ja Hannis heitti sen vieläkin pidemmälle. Koira seurasi Hannista katseellaan ja käskyn jälkeen otti Hanniksesta häiriötä niin, että päätimme toistaa nouson uudestaan, ilman että Hannis heittää kapulaa. Koira perusasentoon sivulle ja heitin kapulan mahdollisimman kauaksi. Käsky "tuo" ja koira eteni nopeasti kapulalle ja otti sen suuhunsa ja lähti tulemaan reipasta vauhtia luokseni. Jossain vaiheessa huusin ZIP ja otin patukan esiin. Koira pudotti kapulan ja tarttu patukkaan :)Loistavaa... sitten hirmuinen kahden patukan leikki ja pois kentältä. Treenien kesto yksitoista minuuttia.
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Tottispäivä Keuruulla
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Iltapäiväreenit
torstai 4. maaliskuuta 2010
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Reikäpallo kokeilussa
Otettiin myös seuraamisesta pysähdyksiä kaksi kappaletta. Hyvin piti kummassakin katsekontaktin ja jälkimmäisen palkkasin namilla.
Seuraavaksi otin liikkeestä pysähdyksen. Annoin ensimmäiseen käsiavun ja heitin palkan koiran taakse. Toiseen en antanut käsiapua ja palkkasin pallolla. Ihan hyvät pysähdyksen, mutta eivät täydelliset. Pitäisi saada voimaa ja nopeutta lisää.
Sitten kahden pallon leikkiä ja lopuksi luoksetulo istumisesta. Luoksetulon palkkasin namilla.
Treenit tänään kymmenen minuuttia. Koira oli kivan innokas, vaikka rankka hiihtolenkki tehtiin ennen tottistelua. Mun täytyy vielä miettiä palkkausta, jotta se olisi johdonmukaista koiraa kohtaa. Mulla lipee helposti siihen palkkojen sekamelskaan, jos taas ei oo mittään järkee.
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Pihatottistelua ja pojat apuna
Seuraavaksi otimme jäävistä seisominen. Ensimmäisessä pysähdyksessä käytin käsiapua ja tämän jälkeen palkka lensi oikeasta kädestä koiran taakse. Toisessa pysähdyksessä jätin käsiavun pois ja palkkasin kuten ensimmäisen. Pysähdykset olivat avustajan mukaan ihan hyviä, mitä lie tarkoittanee :)
Sitten taasen kahden patukan lyhyt leikki ja siityminen lähtöpaikalle tasamaa noutoon. Heitin kapulan ja Timo heitti sen vieläkin pidemmälle. Käskyn jälkeen koira eteni vauhdilla kapulalle, sieppasi kapulan ja reippaasti lähti tulemaan luokseni. Matkan puolivälissä huusin "hyvä" ja vedin patukan esiin. Alma vaihtoi kapulan patukkaan hyvin myöhään, hyvin Almamaisesti, eli kapula rauhallisesti maahan ja sitten vasta patukka suuhun. Kuitenkin leikin tuoksinassa Alma otti uudestaan kapulan maasta, mutta pudotti sen vauhdikkaasti maahan kun hetsasin patukalla eli jospa se vielä oppii irroittamaan helpommin kapulasta. Alma oli hyvin innostunut, eikä osoittanut väsymisen merkkiä. Lopuksi otimme vielä hyppynoudon. Käskin Alman sivulle. Jouduin korjaaman asennon. Heitin kapulan tarkoituksella erittäin kauaksi. Käskyn jälkeen koira eteni hyvin esteelle, hyppäsi korkealle ja nouti kapulan esteen takaa nopeasti. Paluuvauhti oli hyvä ja paluuhyppy loistava. Eteen istui aika kauaksi, siihen pieni korjaus, jonka jälkeen palkka. Sitten kunnon leikki ja viimein Alma sai voittaa patukan itselleen. Niin ja hyppynoudon kuten liikkeestä seisomisen palkkasin nameilla.
Hups kun juttua tuli näin paljon, mut uskokaat, tottistelu kesti yhteensä kahdeksan minuuttia!